Wash and Rince, the story of wet exit day 6.1.06

This is a story of most humiliating paddling day in Kymijoki. Spring 2004 I was trying to surf and play in Hirvikoski hole. Let me explain this hole thing first: Hole is a spot in rapid were water moves upstream, against the main current. Holes can be fun and friendly, big and fraitning or even leathal. Big holes can keep and recycle floating objects, like paddlers, preventing then escapeing. Big hole can keep you cartwheeling ( vertical spin ) or power-fliping ( horisontal spin ) till your head is totally disorientated.

Last week I was there it was quite OK. Althought I performed some funny looking unwanted areal tricks. It was entertaining, at least for my paddling buddies.

wash

So I desided to try and test my newly bought creeker ( down river boat). That was mistake. After few succesfull front-surfs the hole sucked me in. So I felt down in deepest and stickies part of that thing. Emediatly I was sideways in bottom of a hole, bomping up and down ( yeah, thats why this thing is sometimes calld “rodeo – paddling” ). Despite of heawy brase of dowstream paddle, I flipped uppsream in seconds.

Water pressure in heavy sub-current was so powerfull, that I get my head full of water. Water runs in trough my nose and ears giving me good inside wash.

Smooth lines of my new boat did’n give the current proper purchase, and I realised that I was still in that hole, surfing upside down. Water tried to take my paddle anf rip my head of. I get panic pulled prey-skirt off and swam out.

rince

But still I was fool enough to try again. And there I was again, upside down. Inside that washingmashine. This time I was desided to beat that thing. I mede a succesfull eskimo-roll. OK. Butt still sittin inside that foamy, whirling mashine. After few seconds I fliped uppstream-side again. I made another eskimo-roll, and flipped again. Then again and again giving me real good rince. There I was rotating un-clockwise unable to get out.

After while I was getting out of oxygen. I had to do my second wet exit of that day. After my second swim. I have lost my boat and paddle and dignity. There I lied on a rock beaten like a wet dog coafing water of my lungs. But hey, at least I get good ride wash and rince.

If you want to see White-Water-paddlind live, come along to the
iceBREAK FREEstyle WW – paddling event in Vanhankaupunginkoski in Helsinki 9.4.2006. More info: www.icebreak.fi

Hirvikoski hole, and Jukka in it.

Valtijoki

Somasjärvellä, alt. 733.

Vesitaso nostaa suihkun jäistä vapautuvan Somasjärven harmaasta pinnasta. Tuuli on ajanut jäälautat Norjan puolelle, joten pääsemme vaivatta laskeutumaan. Irrotamme kajakit ponttooneista ja heittelemme varusteet ulos Ylä-Lapin karulle kamaralle. Tuntureilla ja painanteissa on vielä runsaasti lunta.

Taivas on titaania ilma tihkusateinen ja koko projekti alkaa tuntua epämieluisalta. Kaikki on jotenkin toisin. Ilma ei ole kuulas, eikä lumihuippuisen tunturin jylhä kuvajainen heijastukaan erämaajärven syvänsinisestä pinnasta. Tätä on haluttu. On suunniteltu. Ja äkkiä ei halutakkaan. Ei tunnu mieluisalta pukea ylleen kylmännihkeää neopreeniasua. Ei kuulu edes tunturipuron kutsuvaa solinaa.

Kuulu tekniikan ääni, nousevan koneen kiierrosten ääni. Vesitaso katoaa taivaalle, sitten olemme omillamme, orpoina parkoina, aika kaukana kotoa. On melottava.

Muovi taipuu

Somasjärvi, Somaslompolo, vesi näyttää elottomalta. Neopreenihanska nirisee melan varressa, hikeä alkaa kerääntyä kumihupun alle. Kajakki tuntuu raskaalta, miten tällä lasketaan kosket ja kierretään putoukset? Rantapenkoilla roikkuu suuria lumipatsaita.

Ensimmäinen putous, tai oikeammin lyhyt ja jyrkkä koski, lähtee suoraan Somaslompolosta. Laskeminen näyttää mahdolliselta vaikka koski onkin vauhdikas. Puolivälissä sekä lopussa on kuitenkin jämäkän näköiset stopparit. ( Stoppari on putouksen alle tai kiven taakse muodostuva voimakas kuohuva vastapyörre. Tällainen pyörre voi pysäyttää ja kaataa kajakin .Voimakas stoppari voi olla hengenvaarallinen.) Vaikka täyteen lastattu retkikajakki niistä todennäköisesti selviytyisikin, emme harkitsekaan laskemista vaan raahaamme kajakit vasemman kautta ohi. Pohja painuu lontolle ja rantakallio höylää lastua muovin pinnasta kun täyteen lastattua kajakkia survotaan väkisin eteenpäin.

Tästä alkaa Valtijoen kivinen uoma, joka näyttää painuvan yhtenäisenä koskena alaspäin kohti alempana odottavia putouksia. Joki kiemurtelee soraharjujen ja kallioiden välissä valkoisena väylänä. Auringonpaisteessa kesähelteellä näkymä voisi olla kauniskin. Nyt se enemmänkin pelottaa. Tässä kulkee kuitenkin ainoa tiemme, sitä meidän on melottava.

Otan kärkipaikan, ja lasken kivikkoon. Koski jatkuu helppona. Kiertelen kiviä, mutta ajaudun tämän tästä umpikujaan ja juutun kiinni. Matalassa vedessä melalle ei saa kunnon pitoa, välillä koetan ohjailla kivistä työntämällä. Kajakilla tuntuu kuitenkin olevan oma tahto. Keula ja perä ottavat kimmokkeita pinnan alaisista kivistä, ja kajakki muuttaa äkisti suuntaa. Toisinaan ajan vauhdilla kiville ja kuulen kuinka lastu irtoaa pohjasta. Pohja ohenee ja kajakin jälleenmyyntiarvo laskee jokaisesta pohjakosketuksesta.

Ympäri ja uimaan

Parin kilometrin jälkeen on edessä toinen putous. Pysähdymme kuvailemaan, ja Heikki ajautuu kosken niskalla virran imuun, mutta pääsee muutamalla rivakalla melanvedolla virrasta. Alla olisi odottanut kaksihaarainen ja kaksiportainen köngäs.

Kierrämme tämänkin. Kajakit on kannettava itärannan soraharjun ylitse. Rinne on jyrkkä ja saavutamme varmasti kaikki maksimisykkeen ja pohkeissa kivistää.

Jatkamme. Pian joki näyttää katoavan kallioiden väliin. Edessä on kolmas putous. Joki pudottautuu kapeassa uomassa 4 – 5m alaspäin suoraan suvantoon. Alla on varmasti vettä, mutta myös pelottavan näköinen stoppari. Tämänkään laskemista ei tarvitse edes harkita.

Joki jatkuu edellee lähes yhtenäisenä koskena.
Muutaman sadan metrin jälkeen joki kuristuu kallioiden väliin ja muodostaa lyhyen, syvemmän ja vauhdikkaaman kosken. Lopussa on oikealle kaartuva mutka. Vesi törmää kalliooon ja kallion alla on lisäksi pieni stoppari. Katselemme laskulinjat, järjestämme varmistuksen ja laskemme yksi kerrallaan alas. Oma laskuni sujuu hyvin ja itseluottamus lisääntyy. Heikki tulee alas omalla vähäeleisellä tyylillään. Sami ottaa niskalla ylimääräiset piruetit, laskulinja sekoaa ja kajakki näyttää ajautuvan päin kalliota. Sami unohtaa hetkeksi melomisen ja kalliosta tuleva puskuriaalto työntää kajakin ympäri. Sami yrittää eskimoa, vaikka kypärä kolahtaakin kiveen, mutta pahaksi onneksi ylävirran puolelta. Ei nouse. Sami tulee ulos kajakista ja joutuu uimaan. Veden lämpötila on juuri ja juuri plussan puolella.

Sami on uimisesta kylmissään, ja kiristämme tahtia. Päätämme meloa yksin tein Valtikönkäälle, joka on joen korkein ja pisin yhtenäinen putousjakso. Melottavaa ensimmäiselle päivälle tulisi noin 15 hikistä kilometriä, josta pari kilometriä suvantoa. Edessä ei ole enää putouksia, joten selviämme urakasta nopesti. Emme jaksa enää jalkautua jokaista koskea katsastamaan, vaan laskemme menemään prima-vista, suoraan nuoteista. Valtiköngästä lähestyttäessä joen profiili jyrkkenee ja joki kapenee. Kosket ovat syvempiä ja vauhdikkaampia ja suorastaan nautinnollisia.

Aika katoaa

Leirimme Valtikönkään niskalla on kuin toisesta maailmasta. Joki tekee harjujen välissä mutkan ja putoaa rajusti kumisten useana portaana noin 15 metriä. Teltan vieressä on paksu lumikinos. Minkäänlaista puustoa ei näy. Löpötila on vain niukasti plussan puolella ja vihainen tuuli työntää niskaamme kylmää ja kosteaa jäämeren ilmaa. Mittaamme veden läpötilaksi +4°. Tässä karussa maisemassa telttamme on kuin saluuna keskellä erämaata.

Kalastelemme. Putouksen alta Heikki onnistuu jujuttamaan kauniin taimenen ateriaksemme. Vietämme tässä leirissä myös seuraavan päivän kalastellen ja
maisemia katsellen.

Maiseman äärettömyys humisee ja yöttömässä yössä kadotan pian koordinaattini olevaan, mitattavaan maailmaan. Kaikkea on tarpeeksi; maata, taivasta, vettä. Niin kaikesta tulee massaa joka on väriltään ruskeata ja harmaata. Jota on mittaamatoomasti ja on kuitenkin kevyttä ja ilmavaa, kuin marenkitaikina. Ja on täällä tätä varten juuri täydellisenä. Tässä ajassa, tämän hetken joka ei kuitenkaan ole hetki, vaan on suhteellisen pitkä aika. Näinkö varpu sekoaa juurillaa kiveen ja hiekkaan? Näinkö taivas yhtyy kaukana maahan tai veteen? Tältä niistä on aina täytynyt tuntua.

Täältä täytyy kuitenkin lähteä, meloen taas. Lähdön päivän aamu on kirkas, sinisellä taivaalla muutama pilvi. Aurinko antaa paistaa, kun ilma on ohut ja otsonikerros täynnä reikiä. Könkään alta Valtijoki jatkaa yhtenäisenä koskena melkein Porojärvelle asti. Auringon häikäisevässä valossa laskemme muutamia hienoja koskijaksoja. Päätän laskea läpi kaikki kosket, Heikki ja Sami ovat varovaisempia ja kantavat ohi parhaiden kuohujen.

Muutamaan kilometrin päästä on taas maitse ohitettava kaksihaarainen putous. Paikka on kaunis ja kalaisan näköinen. Jatkamme kuitenkin eteenpäin. Jokilaakso levenee ja joki jakaantuu sorariuttojen välissä useiden mutkittelevien haarojen verkostoksi. Juutumme välillä sorakkoon ja sovittu laskujärjestys sekoaa useaan otteeseen. Ajaudumme joen läntisimpään haaraan ja laskettelemme tätä puromaista sivu-uomaa alspäin. Rannoilla kasvaa nyt tiheästi metrin - parin korkuisia pajupuskia, joiden kehystämänä sivu-uoma sievästi luiruilee.

Omaa onnea

Heikki on nyt kärjessä. Sivu-uoman yhtyessä pääuomaan näen Heikin yht-äkkiä kääntävän keulan vastavirtaan ja katoavan perä edellä pajupuskien takaa alas. Köngäs. Vedän äkkiä itseni maihin ja näytän Samille melalla pysähtymismerkin. Ihokarvat nousevat pystyyn ja vatsassa tuntuu muljahdus. Riuhdon heittoliinaa esiin ja mielessäni kuvittelen jo putouksen alastopparissa pöyrivää mylläkkää. Tai pitkän kajakin jäämistä putouksen alle kivien väliin kiinni veden syöksyessä niskaan.

Kompuroin kivikossa putouksen alle, jossa Heikki istuskelee kajakissaan aivan hyvinvoivan näköisenä. Putous ei onneksi ollut
paria metriä korkeampi ja putouksen alla joki jatkui tällä kertaa syvänä ja hyvävirtaisena. Tästä selvisimme onnella. Tajusimme kuitenkin viimeistän nyt Valtijoen vaarallisuuden. Tarkkana pitää olla joka hetki. Täällä jokainen on oman apunsa, harkintakykynsä ja melontataitonsa varassa. Kännykkä ei kuulu, eikä muita kulkijoita ole. Loukkaantuneen kuljettamien hoitoon voisi viedä päiviä, ellei onnekas sattuma toisi vesitasoa yllemme juuri suurimman hädän hetkellä.



Heikin takaperin selvittämästä könkäästä alkaa joen teknisin ja riemukkain laskuosuus. Uoma on syvempi ja jyrkempi. Vesi ryöppyää alaspäin könkäinä, vauhdikkaina liuskoina ja kiertelee välillä suurien kivenjärkäleiden ympäri. Laskemme Heikin kanssa tämän noin kilometrin mittaisen koskijakson alkupään könkäitä lukuunottamatta ongelmitta. Sami valitsee hikisemmän vaihtoehdon ja raahaa kajakin maitse.

Viimeisen kilometrin meloimme auringonpaisteessa joen levitessä ja rauhoittuessa ennen Porojärven laaksoa. Lyhyet kosket ja syvät suvannot vuorottelevat. Lämpötila on noussut vuorokaudessa 20 astetta ja saavuttaessamme Porojärven suurten tuntureiden ympäröimän laakson ilma jo väreilee tunturipahtojen tummilla pinnoilla.

Päätämme Valtijoen retkemme Porojärven autiotuvalle. Nyt on taivas sininen ja saatamme nähdä etäisen lumihuippuisen tunturin kuvajaisen heijastuvan tunturijärven syvänsinisessä pinnassa. Tai ainakin voisimme nähdä, ellei leppeä länsituuli tekisi harmillisia ryppyjä Porojärven pintaan.




Valtijoki – INFO

Joki virtaa kaukana teistä ja asutuksista halki Käsivarren tunturiylängön eramaa-alueen. Valtijoki on sivussa yleisiltä retkeilyreiteiltä. Kännykkä ei kuulu, ja muita retkeilijöytä täällä tuskin tapaa. Vahingon sattuessa on pärjättävä omillaan.

Joessa on useita putouksia. Kosket ovat vaativia ja vesi kylmää. Maasto on avotunturia. Säätila voi voihdella rajusti, hyytävästä räntäsateesta tukahdutavaan helteeseen.

Reitti lähtee Aivan Norjan rajalta Somasjärveltä ja Päättyy Porojärveen. Pudotusta tulee n. 25 km? matkalle 150? M. Porojärvelle voi tilata lentokuljetuksen Kilpisjärvelle tai jatkaa melomista Poroenon ja Lätäsenon reittiä Markkinaan. Matkaa kertyy yhteensä n. 130 km.

Vesitilanne ratkaisee melonnan onnistumisen. Matkaan kannattaa lähteä alkukesästä, heti jäidenlähdön jälkeen. Poroenon ja lätäsenon suuret kosket voivat tulvalla olla erittäin vaativia jopa hengenvaarallisia. Loppukesästä, veden laskettua joki voi olla liian vähävetinen ja kivinen melottavaksi. Runsaat kesäsateet voivat kuitenkin muuttaa tilannetta nopeasti. Kannattaa kysellä paikallisilta vesitilannetta ( Polar-Lento, Kilpisjärven retkeilykeskus )

Varustus

Jos aikoo meloa vain Valtijoen, voi matkaan lähteä ilman yöpymisvarustusta. Kunnollisilla koskenlaskukajakeilla voi kokenut meloja laskea kaikki kosket ja suurimman osan putouksistakin. Matkalle osuu vain yksi reilun parin kilometrin mittainen suvanto-osuus. Muuten mennään sujuvasti alamäkeä.

Jos aikoo jatkaa alas Poroenoa, on matkaan lähdettävä muovisilla jokiretkeilykajakeilla, tai vanhanmallisilla pitkillä ja tilavilla koskikajakeilla. Ainakin Prijonilla löytyy tähän hommaan soveltuvia kajakkeja; Parhaiten tuntui toimivan jo mallistosta poistettu Taifun. Klassikkomalli Yuokon EXP, sekä uutuus Combi 359 toimivat myös kohtalaisesti. Merirunkoisilla kajakeilla tulee kivisissä ja jyrkissä koskissa taatusti vaikeuksia.

Melan pitää olla kestävä, mieluiten lyhyt ja koskimallinen. Varamela on ehdottomasti otettava mukaan.

Melojan varusteista tärkeimmät ovat kypärä ja liivit, se tuli todistettua tälläkin reissulla.
Melonta-asu pitää olla lämmin, vesi on kylmää, ja ilmakin läpötila voi laskea lähelle nollaa. Kuivapuku on paras, mutta neopreenilläkin pärjää. Käsiin vedetään neopreenihanskat ja kypärän alle huppu. Jalkaan tukevat neopreenitossut tai sandaalit. Kajakin aukkopeitto pitää olla tukeva, mieluiten neopreeninen. Kajakin raahaamiseen kannattaa varata kättä pidempää, esimerkiksi tukeva taakkaliina.

Muu retkivarustus on oltava jokasäähän soveltuvaa. Tuulenkestävä teltta ja lämmin makuupussi ovat varusteista tärkeimmät. Alkumatkasta ei puuta ole poltettavaksi, joten retkikeitinkin on välttämätön.

Valtijokea voi pitää Suomen vaativimpana jokiretkeilykohteena. Kokeneempien opastuksella reitin kyllä pystyy melomaan ( ja raahaamaan ) hyväkuntoinen kokemattomampikin meloja, mutta ensimmäiseksi melontaretkeksi tätä ei voi suositella. Aloittelijalle retki voi muodostua painajaismaiseksi henkiinjäämistaisteluksi. Kokeneelle, eskimotaitoiselle koskimelojalle joki on ehdottomasti suositeltava “ kerran elämässä “ – kohde.

Melontaseura Espoon Eskimot on tehnyt Valtijoesta erinomaisen reittiselostuksen. Meille siitä oli erittäin paljon hyötyä. Selostus, omilla kommenteillani höystettynä, on nähtävissä osoitteessa:


X9 koskiretkeilijän apuna

Käytin X9 melotun reitin tallentamiseen. Jokiretkellä ei suunnistaminen tuota ongelmia, joten kiinnostavin tieto löytyy altitude – osastolta. Sain näin tarkat tiedot melotusta matkasta ja korkeustietojen avulla joen profiilista eri osuuksilla. Tallensin reittipisteet ( mempoints ), lähinnä taukojen aikana. Siirsin kertyneen datan tietokoneelle, ja ohjelma piirteli minulle mielenkiintoisia kuvaajia joen profiilista.

Hyödyllisiä olivat myös tiedot ilman ja veden lämpötiloista, sekä ilmanpaineesta.

Minkäänlaisia toimintahäiriöitä ei X9 ilmennyt, vaikka laite kulki mukana vasemmassa käsivarressani koko reissun ajan. Jatkohihnasta oli todella hyötyä, sillä laite oli melottaessa huomattavasti kätevämpi käyttää olkavarteen kiinnitettynä.